Unes – isännöintiohjelmistojen uranuurtaja

UNES Oy on perustettu vuonna 1984, jolloin aloitimme isännöintiohjelmistojen suunnittelun suomalaisten pk-yritysten tarpeisiin.  Vuosikymmenien aikana olemme kerryttäneet vahvaa asiantuntemusta isännöinti-, kiinteistö- ja palkanlaskentaohjelmistojen kehittämisessä. Pienenä yrityksenä vahvuutemme on asiantunteva ja nopea asiakaspalvelu, josta asiantuntijamme saavat jatkuvasti kiitosta tyytyväisiltä asiakkailtamme. Toimipisteemme sijaitsee Hauholla noin 30 kilometrin päässä Hämeenlinnasta, mutta palvelemme asiakkaita ympäri Suomen.

Otamme käyttäjien toiveet ja kommentit huomioon uusia ohjelmistoversioita luodessamme. Pitkäjänteinen kehittäminen ja asiakkaiden tarpeisiin vastaaminen on luonut meille pitkiä asiakassuhteita. Asiakkaamme pääsevät keskittymään omaan ydinosaamiseensa, kun ohjelmistomme helpottavat rutiinien hoitoa ja tehostavat työskentelyä. 

Ohjelmistomme on käytössä jo yli 800 yrityksessä ja määrä kasvaa koko ajan. Teemme ohjelmistoihin jatkuvasti muutoksia esimerkiksi lainsäädännön tuomien vaatimusten pohjalta, minkä ansiosta ylläpitoasiakkaamme saavat päivitetyn ohjelmiston aina nopeasti käyttöönsä.

Asiakkainamme on mm.:

  • Tilitoimistoja
  • Isännöintitoimistoja
  • Kiinteistöosakeyhtiöitä
  • Kuntia ja kaupunkeja
  • Kiinteistönhoito- ja huoltoyhtiöitä
  • PK-yrityksiä useilla eri toimialoilla

Helppokäyttöiset ohjelmistot isännöintiin, kiinteistöhuoltoon ja palkanlaskentaan:

  • Rutiinityöt helppo automatisoida ohjelmistojen avulla
  • Asiantunteva ja nopea asiakaspalvelu
  • Käyttäjäystävällinen ja helppo käyttöliittymä
  • Tuotekehitys yhdessä asiakkaiden kanssa
  • Asiantuntijoilla syvällistä ohjelmisto-osaamista
  • Nopea päivitystahti mm. lakimuutosten yhteydessä
  • Ohjelmistokoulutus helpottaa käyttöönottoa
  • Satoja tyytyväisiä asiakkaita